Vaalityön parasta antia ovat olleet kohtaamiset ihmisten kanssa. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli se, kun tapasin työttömän nuoren parin. Molemmat kertoivat, että olivat olleet pitkään työttöminä ja raha oli tiukassa jatkuvasti nousevien elinkustannusten vuoksi. Työmarkkinat heidän ammateissaan näyttivät synkältä. Se, mikä heidän elämässään oli kaunista ja tavoiteltavaa, oli heidän keskinäinen suhteensa. Molemmat tukivat toisiaan ja molemmatContinue reading “USKALLANKO OLLA ONNELLINEN?”
Author Archives: Juha Käpyaho
TURVALLISUUS KUULUU KAIKILLE!
Olen usein kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, että yritykset ja yhteisöt ovat sen näköisiä, mitä heidän johtajansa ovat ja miten heidän johtajansa käyttäytyvät. Näin vaalien alla on mielenkiintoista seurata miten eri ehdokkaat tekevät omaa vaalityötänsä. Nyky-yhteiskunnalle on ominaista itsekkyys ja omaan napaan tuijottaminen. Ehdokkaat esittelevät eri teemojaan ja lähes aggressiivisesti ajavat läpi omia asioitaan, koska neContinue reading “TURVALLISUUS KUULUU KAIKILLE!”
KOHTI SHODANIA: NYT SE ON KOTONA
Olen kirjoittanut aiemmin tuntemuksista, ja olen kirjoittanut motivaatiosta. Nyt mennään aivan uudelle tasolle. Covid-19 iski koko maailmaan. Minun piti suorittaa musta vyö jo vuosi sitten. Minulla piti olla säännölliset treenit koko ajan. Piti olla säännöllinen elämä: työn, kodin ja treenin yhdistelmä. Kuitenkin kaikki meni uusiksi. Siirryin työskentelemään kansainväliseen siviilikriisinhallinan organisaatioon ulkomaille, covid-19 sulki treenisalit, jotenContinue reading “KOHTI SHODANIA: NYT SE ON KOTONA”
MARINAA AAMUPALASTA
Koko Suomi kohisee, kun Sanna Marin syö aamupalaa. Onhan tuo tämmöisen perusduunarin oikeudentajun vastaista, että henkilö, joka repii huippupalkkaa, saa kaikkien muiden etujen lisäksi ilmaisia aamupaloja. Sosiaalisen median tuomioistuin onkin tuominnut pääministerimme jo vähintäänkin elinkautiseen. Niin kuin kaikissa tuomioistuimissa, on kuitenkin syytä miettiä, onko tuo laillista ja jos on, olisiko muillakin mahdollisuus ilmaisiin aamiaisiin. TämäContinue reading “MARINAA AAMUPALASTA”
TÄYDELLISEN TAVALLINEN ELÄMÄ
Kevät on tulossa ja aloin pohtimaan yhteiskuntafilosofisia asioita. Raha, valta ja julkisuus ovat tulleet entistä enemmän keskiöön ihmisten tavoitekartoissa. Ajankäyttö kuluu kännykkä kädessä, näyttöruuduilla tai sohvalla televisiota tuijottaen. Itsetuntosi määrittyy sillä, kuinka monta tykkäystä saat sosiaalisesta mediasta. Lasten kanssa menetetty yhteinen aika korvataan rahalla. Kaiken pitää olla täydellistä. Pitää elää unelmaelämää, unelmaperheen kanssa ja lapsistaContinue reading “TÄYDELLISEN TAVALLINEN ELÄMÄ”
OIKEA TIETO SOMEVALTAMERESSÄ osa 1
Koska päädyin töihin ulkomaille, on Miehen Tie pitänyt hetken aikaa hiljaiseloa. Nyt on kuitenkin aika palata taas päiväjärjestykseen. Olen jo pitkän aikaa seurannut erilaisia salaliittojuonitteluja sosiaalisessa mediassa. Samaan aikaan en ole voinut välttyä siltä valtavalta disinformaatiomäärältä, jota sosiaalisessa mediassa liikkuu. Olen suorastaan hämmästynyt, miten ihmisten mieli on käännetty pois tutkitusta tiedosta ja virallisista tiedotuskanavista seuraamaanContinue reading “OIKEA TIETO SOMEVALTAMERESSÄ osa 1”
KOHTI SHODANIA osa 2 -Motivaatio
Loukkasin pakaran piriformis-lihaksen elokuun alussa. Siitä vierähti kolme viikkoa sitä parannellessa ja viikko, kun kevyesti alkoi jälleen harjoitella kuormitusta asteittain lisäten. Jännä miten huonoon kuntoon kolmen viikon sairastaminen voi ihmisen viedä. Kun harjoittelu taas alkoi, kaikki tekeminen tuntui raskaalta, vaikka aivan hetki sitten oli ollut huippukunnossa. En luovuttanut, vaan tästä oli vain yksi tie: ylöspäin.Continue reading “KOHTI SHODANIA osa 2 -Motivaatio”
TRAUMAPERÄINEN STRESSIHÄIRIÖ (PTSD)
“Elvytettiin vauvaa. Onnistuttiin elvytyksessä ja saatiin vauva onnellisesti jatkohoitoon. Lääkäreiden mukaan vauva jää erittäin todennäköisesti henkiin ja elää normaalin elämän. Kenttäjohtaja määräsi meidät pakkotauolle ja tuli juttelemaan tapahtuneesta. Työpari oli tyytyväinen, kun hoidettiin homma juuri niin kuin pitää. Itse olin vain hiljaa, kunnes lopulta päätin avautua. Oma lapsi oli elvytetty vauvana. Vastaava tilanne omassa työssäContinue reading “TRAUMAPERÄINEN STRESSIHÄIRIÖ (PTSD)”
KOHTI SHODANIA osa 1
Shodan, eli 1. Dan mustavyö, on äärettömän haastavan polun takana. Se, että ylipäätään pääsee osallistumaan vyökokeeseen, vaatii vuosien työn. Harppaus 1. kyu -vyöarvolta (ruskea vyö, jossa raita) mustalle vyölle, on suuri. Teknisesti ruskean vyön osaamistaso on jo hyvin lähellä mustaa vyötä, mutta suurin työ täytyy tehdä fysiikkapuolella, mentaalipuolella ja otteluharjoittelussa. Lisäksi tekniikoiden ja katan onContinue reading “KOHTI SHODANIA osa 1”
LAUTA- JA MINIATYYRIPELIT
Kaikki miehinen harrastaminen ei ole aina moottoreiden pärinää tai rankkaa fyysistä treenaamista. Tietokonepelit ovat ohittaneet julkisuusarvossa lauta- ja miniatyyripelit, joita ovat pelanneet historian saatossa niin suuret sotastrategit kuin aatelisetkin. Lauta- ja miniatyyripelit keräävät säännöllisesti harrastajia yhteen ympäri Suomea. Miehen Tie kävi tutustumassa lauta- ja miniatyyripelien maailmaan Jyväskylän Jyväskeskuksessa sijaitsevassa Fantasiapelit-liikkeessä. Voisin sanoa kokemusta varsin miellyttävänContinue reading “LAUTA- JA MINIATYYRIPELIT”