Vaalityön parasta antia ovat olleet kohtaamiset ihmisten kanssa. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli se, kun tapasin työttömän nuoren parin. Molemmat kertoivat, että olivat olleet pitkään työttöminä ja raha oli tiukassa jatkuvasti nousevien elinkustannusten vuoksi. Työmarkkinat heidän ammateissaan näyttivät synkältä. Se, mikä heidän elämässään oli kaunista ja tavoiteltavaa, oli heidän keskinäinen suhteensa. Molemmat tukivat toisiaan ja molemmat olivat onnellisia juuri nyt, tässä hetkessä. He arvostivat suuresti Suomen järjestelmää, jossa heilläkin oli mahdollisuus elää arvokkaina ihmisinä, vaikka työmarkkinatilanne oli heidän kohdallaan heikko.
Ihmisen jatkuva tarve saada parempaa ja hienompaa on kovilla, kun elämme aikaa, jolloin jokaisesta sähköisestä viestimestä meille syötetään mainoksia asioista, joita emme tarvitse, mutta joita ilman emme voi elää tai olla arvokkaita ihmisiä. Meitä kehotetaan säästämään luontoa, mutta samassa lauseessa kehotetaan hankkimaan milloin uudet vaatteet, uusi auto, uusi älypuhelin tai vaikka hammasharja. Nykään ei tiedä enää mitä voi edes syödä, kun kaikesta suuhun laitetusta syytetään luonnon tuhoamisella tai varoitellaan ravinnon aiheuttamista sairauksista. Historiaan ovat jääneet myös tavalliset pakkauskoot, koska ruoka, juoma ja makeiset ovat ostettava ”edullisissa” perhepakkauksissa. Vieläkö joku muistaa aikaa, kun lapselle riitti karkkipäivän makeiseksi karkkiaski tai pieni Roope Ankan kolikot -pussi? Oliko se nyt niin onnetonta aikaa, kun ei saanut kiloa makeisia karkkipäivänä tai ruoka piti valmistaa itse, kun ei ollut pizzerioita kotiinkuljetuksella?
En väitä, että asiat ovat joka suhteessa menneet väärään suuntaan. Kehitys kehittyy ja sen mukana on kuljettava. Moni tekninen ratkaisu on jättänyt aikaa enemmän lapsille ja perheelle. Enää ei tarvitse tiskata astioita tai pestä pyykkiä käsin. Optimaalisessa tilanteessa perheet kokoontuvat iltaisin saman ruokapöydän ääreen ja viettävät illat yhdessä pelaillen, keskustellen ja harrastaen. Kuitenkin moni perhe voi pahoin, vaikka tekniset laitteet ovat luoneet mahdollisuuden yhteiselle ajalle. Monilla aloilla ihmiset taistelevat työpaikoistaan. Toisilla aloilla taas työnantajat pyrkivät maksimaalisiin voittoihin tai säästöihin minimoimalla henkilöstöresurssit. Joka hetki on tehtävä parhaansa ja vähän yli. Ei enää riitä, että on se henkilö mitä on, vaan on oltava täydellinen ja parempi kuin muut. Sosiaalinen media ruokkii tätä ”täydellisen elämän ja ihmisen” ihannetta. Virheitä ei uskalleta tehdä. Kun niitä väistämättä tulee, niin virheitä pyritään piilottelemaan tai syyttelemään virheistä muita. Ihminen oppii virheistä, mutta oppiakseen niistä, on virheet käsiteltävä. Ei luisteluakaan opi, ellei ole kaatunut ensin useita kertoja, ottanut opiksi ja yrittänyt uudelleen. Todelliset mestarit ovat niitä, jotka tekevät virheitä, oppivat niistä, yrittävät uudelleen, eivätkä koskaan anna periksi.
Jotta yhteiskunta voi paremmin, on asenneilmapiiriin saatava muutosta. Jokaisen olisi hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään kysymyksiä kuka minä olen ja mitä minä oikeasti haluan. Kun näihin on saanut vastuksen, niin kysymyksiä on hyvä tarkentaa vielä jatkokysymyksellä: miksi haluan jotain? Mitkä ovat motivaationi saavuttaa se, mitä haluan?
Haluan palata vielä onnellisen nuorenparin tilanteeseen. He uskalsivat elää tässä hetkessä ja olla omana itsenään onnellisia. Kyllä heilläkin on haaveita ja unelmia. Mutta nämä asiat eivät vaikuttaneet siihen asiaan, että he olivat tässä hetkessä onnellisia. Liian moni siirtää onnellisuutensa ulottumattomiin toteamalla, että ”sitten kun saavutan sen tavoitteen, olen onnellinen”. Miksi et voisi muuttaa ajattelua: olen onnellinen, kun saan matkata kohti tavoitettani?
Miehen Tie 