KOHTI SHODANIA: NYT SE ON KOTONA

Olen kirjoittanut aiemmin tuntemuksista, ja olen kirjoittanut motivaatiosta. Nyt mennään aivan uudelle tasolle. Covid-19 iski koko maailmaan. Minun piti suorittaa musta vyö jo vuosi sitten. Minulla piti olla säännölliset treenit koko ajan. Piti olla säännöllinen elämä: työn, kodin ja treenin yhdistelmä. Kuitenkin kaikki meni uusiksi. Siirryin työskentelemään kansainväliseen siviilikriisinhallinan organisaatioon ulkomaille, covid-19 sulki treenisalit, joten treenaaminen jäi vain oman treenaamisen varaan. Piti ajaa alas seuramme toiminta, muutin kriisialueelle jossa ei ole ainuttakaan lajini harrastajaa ja kaikki treenaaminen piti suunnitella uusiksi. Ihminen on joustava ja sopeutuva. Kun on tavoite, pitää järjestää elämä uudelleen.

HEIKKOUDET

Turvallisuussyistä en paljasta missä teen töitä tällä hetkellä. Kuitenkin kohdealueelle päästyäni totesin, että täällä on aikaa vihdoinkin keskittyä omiin vahvuuksiin ja heikkouksiini. Kävin ensin läpi vahvuuteni: voima, nopeus, reaktionopeus, tekniikka ja kurinalaisuus. Heikkouksien läpikäyminen on aina haastavaa, mutta totesin, että ne ovat pakko käydä läpi: liikkuvuus. Tiesin omat heikkouteni. Olen aina tietänyt, mutta niiden myöntäminen niin, että ne itse tiedostaa on, äärimmäisen haastavaa. Liikkuvuus on ollut ongelmani jo vuosikaudet. Olen hakenut apua niin fysioterapeutilta kuin personal traineriltakin. Oman liikkuvuuteni haasteita lisää aiemmat urheiluvammat juuri nimenomaan jaloissa ja alaselässä. Näistä personal trainer (kiitos Fitness 24/7) osasi antaa parhaat ohjeet liikkuvuuden harjoittamiseen. Olen lapsesta saakka elänyt siinä uskossa, että liikkuvuus on geeniperimän suoma ominaisuus, jota joko on tai ei ole. Kun rupesin treenaamaan liikkuvuutta, oli pakko todeta, että olin väärässä. En vieläkään pääse spagaattia, mutta päähän potkut onnistuvat nyt jo helposti. On kysymys säännöllisestä harjoittelusta. Liikkuvuutta on harjoiteltava kuten muitakin ominaisuuksia. Lisäsin venyttelyn omaan harjoitteluohjelmaani ja tuloksia rupesi syntymään. Kirjoitan tästä artikkelin myöhemmin.

VYÖKOE

Varsinainen vyökoe oli siirtynyt C19-kaaoksen vuoksi jo vuodella. Ennen vyökoetta juoksin viitenä päivänä viikossa vähintään 5 km aamuisin. Iltapäivällä/illalla tein tekniikka/kata -harjoituksen. Tarkkailin syömistäni. Pääasiassa jätin pois punaisen lihan ja keskityin enemmän salaatteihin ja vihanneksiin. Iltaisin tein punnerruksia, kyykkyjä ja vatsalihasliikkeitä ennen nukkumaanmenoa.

Tulin lomalle Suomeen 2.6., kävin hakemassa Covid-piikin ja jatkoin seuraavana päivänä matkaani Turusta Tukholmaan kohti vyökoetta. Varsinainen vyökoe oli lopulta helpompi kuin oletin: olinhan valmistautunut siihen jo henkisesti ja fyysisesti yli vuoden verran. Helpolla ei vyökoetta kuitenkaan käydä läpi. En valitettavasti voi mennä kaikkiin yksityiskohtiin. Sen verran kuitenkin kerron, että vyökokeessa katsottiin läpi joka ikinen osa-alue, jota kyokushin karatessa käydään läpi. Ensin yritetään murtaa kokelas fyysisesti läpi. Tämän jälkeen käydään kiinni henkiseen puoleen. Kun tämän on selvittänyt, on vuorossa vielä esiintyminen yleisölle. Ja osa-alueiden välillä pitää pystyä myös kouluttamaan kaikki osaamansa alempivöisille opettamalla heitä. Joka ikistä liikettä, henkäystä ja puhetta tarkkaillaan.

Vyökoe päättyi lopulta seremoniaan, jossa minut graduoitiin shodaniksi, eli ensimmäisen danin mustaksi vyöksi yhdessä maailman kovimmista lajeista. Tunne oli hyvin tunteikas. Tätä hetkeä varten olen treenannut 36 vuotta kamppailulajeja. Olen kohdannut itkuja, suruja ja loukkaantumisia, mutta tämä kaikki kruunasi koko kamppailijan urani. Kuitenkin tämä hetki oli vasta uuden alku. Tämä oli vasta alku siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tämä hetki avasi ovet oppimaan sellaista, mitä en ole edes kuvitellut olevan olemassa.

TULEVAISUUS

Nyt kun olen edelleen ulkomailla, niin oman seurani toiminta on jäissä. Tämä on toisaalta hyvä, koska uusia C19-rajoituksia tulee omalle paikkakunnalleni jatkuvasti. Nyt olen perustanut oman seuran ulkomaille. Aloitamme peruskurssin pian. Ilmoittautuneita on jo lähes 30. Tästä huolimatta sydämeni on omassa kotiseurassa ja varsinkin junioreissa, joissa on meidän koko tulevaisuus. Kun ulkomailta joskus kotiudun, jatkuu oman seurani toiminta siitä mihin jäätiin. Erityinen painostus vanhojen aikuisten lisäksi tulee olemaan junioritoiminnassa: heissä on tulevaisuus. Jos junioritoimintamme saa yhdenkin juniorin valitsemaan kunnolliset elintavat, koulutuksen ja ammatin, olen onnistunut tavoitteessani. Jos joku junioreistamme haluaa kilpaurheilla ja on valmis uhraamaan tähän aikaansaa, olen ylittänyt tavoitteeni.

KIITOKSET

Kiitokset sille, että olen saavuttanut yhden ison tavoitteen elämässäni kuuluvat ensisijaisesti ja isosti perheelleni, joka on tukenut minua kaikissa vaikeimmissakin käänteissä. Oma vaimoni on kannustanut, vaikka on joutunut yksin hoitamaan lapsia joka hetki, kun olen viettänyt aikaani treenisaleilla. Hän on siitä huolimatta uskonut siihen, että rakkaus perhettäni kohtaan on suurempi kuin salilla vietetty aika tai yksikään vastoinkäyminen.

Kiitokset kuuluvat myös omille valmentajilleni: sensei Kai Hallamaa ja shihan Hussain Al-Obaidille. Ison kiitoksen ansaitsevat myös kaikki kyokushinkai karatessa matkallani mukana olleet henkilöt, jotka ovat opettaneet, auttaneet ja olleet esimerkkeinä matkallani. Lista olisi loputtoman pitkä. Pahoittelen, etten siitä syystä kaikkia Teitä pysty mainitsemaan. Mutta nostan kuitenkin muutaman nimen ylös, joita arvostan suunnattoman paljon ja jotka ovat auttaneet minua eteenpäin niin motivoimalla kuin opettamalla: Soshi Hasegawa, Shihan Wiklund, Shihan Reid, shihan Fernando, Sensei Karppinen, Sensei Hidalgo, ja Sensei Tineo, sensei Barra, senpai Cameron. Tämä lista olisi loputon, mutta tässä muutama, jotka ovat vaikuttaneet matkallani. Lisäksi haluan kiittää kaikkia, jotka ovat uskoneet minuun kaikkien ajoittaisten vaikeuksien keskelläkin. Tässä muutama heistä mainitakseni: Meri, Laura, Mika x 2, Risto ja etenkin Tini (Osu!). Olen tavannut niin monta inspiroivaa ja fantastisen hienoa ihmistä matkani varrella, että olen ylpeä kun voin sanoa olevani osa kyokushin-perhettä.

Kiitos kuuluu myös muille, jotka ovat auttaneet uraani eteenpäin: Sport Fighters Jyväskylä ja etenkin heistä Teukka Ukkonen, joka aina muisti muistuttaa, että treenaat vielä vähän lisää ja tuot sen mustan vyön kotiin. Kaspin Finlandin koko Kaspin perhe, mutta erikseen mainitakseni Kaarlo “Kalle” Valkonen (R.I.P.), joka opetti aivan uuden näkökulman asioihin, Pirjo: aina tukemassa joka ikisessä asiassa, Jari Ahvenjärvi: joka on ollut esikuva ja opettaja lapsesta saakka. Kiitos Mäntän Sutemi ja Esko Ilomäki, joka päästi minut treenaamaan Jiu-Jitsua ja hokutoryu-jujutsua ennen kuin olin saavuttanut riittävät ikärajat, koska hän luotti minuun ja opetti alkeet. Kiitos Tanelle, joka opetti Full Contact Karaten ja kickboxingin alkeet ja kiitos Sakari Kaakkolahdelle sekä Raitasen Jannelle, joiden opastuksella opin painin salat ja sain kipinän koko kamppailu-urheiluun. Kiitokset myös Vilppulan Nyrkkeilijöiden Keijo Kaunistolle ja Jari Ranta-aholle, jotka näyttivät, että yksinkertainen vaatii paljon treeniä. Kiitos sensei Willy Ortis ja Nakkilan Shotokan Karate, joka johdatti ensimmäisenä karaten saloihin. Kiitokset myös Janne Maunoselle, joka on ollut henkisenä tukena vaikeina aikoina sekä Janne Sauvolalle, joka tsemppaa kaikkia ja auttaa eteenpäin etsien positiivista heikkouksien viidakosta. Kiitokset kaikille niin treenikavereille kuin kavereille koko elämäni ajalta. Ilman teitä en olisi minä. Kiitos Karo, Jussi, Aki, Satu ja Mika: teidän kanssa luettiin 15-vuotiaana Budoka-lehteä ja unelmoitiin, että joskus treenataan vielä kiukkaria. Tässä sitä ollaan nyt.

Paljon mainittiin. Paljon jäi mainitsematta. Kiitos kaikille isoon kamppailulajiperheeseen kuuluville! Me ollaan yhtä perhettä lajista riippumatta. Kannustetaan toisiamme uskomattomiin suorituksiin myös jatkossa lajista riippumatta! Osu!